Merestä ja toivosta rakentui uusi seinä


Risto Sankala


Oulun normaalikoulun ylä asteen ja lukion liikuntasaliin on talkoovoimin rakennettu yli vuoden ajan kiipeilyseinää, jonka juhlalliset avajaiset pidettiin perjantaina helmikuun 28. Päivänä 1997.

Kiipeilyseinän suunnittelusta ja rakentamisesta ovat vastanneet Markku Lappalainen ja Markku Lang. Mukana rakentamisen eri vaiheissa on ollut myös oppilaita. Projektissa on voitu yhdistää historian, maantiedon, liikunnan, kuvaamataidon ja teknisen työn opetusta, jonka tuloksena koululle ja ympäröivälle yhteisölle voidaan tarjota elämyksiä ja harrastus-mahdollisuuksia.

Kiipeilyseinä on kahdeksan metriä korkea ja lämmittelyratoineen 15 metriä leveä alue. Samalla se on näyttävä tilataideteos, jonka rakennusmateriaalina on käytetty puuta, kiveä, kuparia, köyttä ja purjekangasta. Tämä tilataideteos "MALJA" on kunnianosoitus unohduksissa olleelle Oulun merenkululle ja laivanraken-nusperinteelle.

TRUMPETTI FANFAARI MALJALLE

Kalevalan päivänä pidetyssä juhlavassa avajaistilaisuudessa kiipeilyseinän teknisestä toteutuksesta vastannut MARKKU LAPPALAINEN esitteli teoksen historiallista taustaa lähtien Toivo-laivasta sekä kertoi kiipeilyseinän rakentamisesta ja symboliikasta. Taustalla esityksen aikana pyöri MARKKU LANGIN tekemä meriaiheinen multivideoesitys. Trumpettifanfaarin aikana tilataideteos "Malja" paljastettiin ja koulun johtava rehtori Timo Lappi piti avajaispuheen ja otti koulun puolesta teoksen vastaan kiitellen tekijöitä loppuun saatetusta urakasta. Samanaikaisesti puheen aikana 8A:n oppilaat demonstroivat kiipeilyseinän käyttöä.

Avajaistilaisuudessa oli edustettuna lukuisten tiedotusvälineitten edustajien lisäksi myös Pohjanlahden Laivaston Kilta r.y.:n Oulun osastosta evp. Paavo Korpela, joka kertoili merenkulun historiaa ja jätti Laivaston Killan puolesta seuraavan sisältöisen tervehdyksen: "POHJANLAHDEN LAIVASTON Kilta r.y.:n OULUN OSASTO TOIVOTTAA ONNEA TAIDETEOKSELLE, SEN KÄYTTÄJILLE JA TEKIJÖILLE, JOTKA VAALIVAT IHAILTAVASTI OULUN MERELLISTÄ PERINNETTÄ."

Normaalikoulun kiipeilyseinä on Oulun ensimmäinen sisätiloihin rakennettu harjoituspaikka. Se on näyttävän näköinen, innovatiivinen ja monikäyttöinen luomus, jolle tulee olemaan runsaasti käyttöä koulun ulkopuolislle tahoille.

Kiitokset tekijöille pitkäjänteisestä, luovuutta, kärsivällisyyttä ja sitkeyttä vaativasta urakasta. Teoksenne ja nimenne jäävät "Maljan" muodossa ja ohessa elämään Norssin historiassa.


WWW-toteutus by Pekka Leinonen 1997